Vuokrattavat saunat, tilaussaunat ja saunatilat

LÖYLYKAUHA-BLOGI

Helsingin parhaat morsiussaunat

Oletko perinteitä kunnioittava vai moderni morsian? Keräsimme yhteen vinkkejä morsiussaunan valintaan ja esittelemme Helsingistä parhaiten morsiussaunoksi soveltuvia saunatiloja.

Vai haluatko jotain miehekkäämpää? Katso silloin listaus mielestämme Helsingin parhaista polttarisaunoista.

Morsian valmistellaan avioliittoon

Morsiussauna on kokenut 2000-luvulla uuden nousun. Suomessa polttarien saunaperinne liittyy erityisesti morsiussaunaan, jossa morsiamia on jo vuosisatoja ollut tapana kylvettää ennen vihkipäivää. Kylvettämisen uskottiin pesevän liat ja kaunat pois, jotta liitto voitiin aloittaa puhtaalta pöydältä. Vanhat tositarkoituksella tehdyt morsiusloitsut ovat muotoutuneet modernissa morsiussaunassa leikkimielisiksi ja samalla eri paikkakuntien morsiussaunaperinteet ovat sekoittuneet yhteen.

Morsiamelle halutaan tänä päivänä tarjota tavallisten polttareiden sijaan yhteisiä elämyksiä eivätkä nolaukseen liittyvät polttarit tunnu enää riittäviltä.

Morsiussaunan tehtävänä on ollut karkoittaa pahat henget sekä valmistella morsian tulevaa avioliittoa varten. Loitsuilla pyrittiin turvaamaan onnellinen avioliitto ja tuomaan avioparille hedelmällisyyttä. Morsiussauna tarjoaa oivan rauhoittumishetken häähulinan keskellä keskittyen vain morsiamen lähimpien ystävien yhdessäoloon. Hääpaniikki on kaukana hääloitsuja tehdessä.

Morsiussaunan valitseminen

Morsiussauna lähtee oikean saunan valitsemisella. Helsingistä löytyy sopiva sauna jokaiseen tarpeeseen. Tarjolla on 1800-luvun puusaunaa tai modernia saunatilaa ledivaloilla. Valintaan kannattaa panostaa, sillä monelle morsiamelle morsiussauna on se mikä polttareista jää voimakkaimmin mieleen. Vanhoja ja uusia perinteitä voi vapaasti yhdistellä ja syntien poispeseminen voidaan toteuttaa myös paljuun pulahtamisella.

Morsiussauna järjetetään useimmiten polttareiden yhteydessä, mutta mikään ei estä pitämään niitä erikseen. Erikseen pidettävään saunaan on helpompi pyytää morsiamen äitiä, kummitätiä ja muita sukulaisnaisia.

Saunan valmistelut

Sauna valmistellaan ennen morsiamen saapumista. Saunahuone, pukuhuone, laituri ja takkahuone täytetään valkoisilla lakanoilla, koivunoksilla, kukilla, havuilla, kynttilöillä ja koristeilla. Tulevalle morsiamelle tehdään kukista ja oksista oma valtaistuin lauteille, josta muut naimattomat kilpailevat morsiamen siirtyessä muihin tiloihin. Ensimmäisenä morsiamen paikalle istuutunut pääsee seuraavaksi naimisiin.

On hyvä jos ainakin yksi osallistujista perehtyy morsiussaunan perinteisiin ja loitsuihin, jotta voi avata morsiamelle niiden merkityksiä. Puheenjohtajan on syytä pitää pieni vapaamuotoinen puhe morsiamelle sekä muille saunojille. Puheessa tulisi kertoa morsiussaunan perinteestä ja siitä mitä on tulossa. Näin kaikki tietävät mitä odottaa. Saunaloitsut ovat perinteisesti pakanallisia ja rivoja, joten herkälle tai uskonnolliselle morsiamelle kannattaa valita lukuisista vaihtoehdoista parhaat. Suorasukaisten loitsujen tarkoituksena on ollut tuoda kokematton morsian tietoiseksi seksuaalisuudestaan ja sitä myöten saada hänet kiinnostavaksi myös miesten silmissä.

Saunan jälkeen juhlaväki nauttii perinteisesti nyyttikesti-periaatteella tuotuja ruokia. Perinteisesti morsiussaunan pöydän antimiin kuuluvat viinaryypyt sekä juustot.

Valmistautuminen illan muihin koitoksiin alkaa kun tuleva morsion on saunottu perusteellisesti.

Suosittelemme ehdottomasti morsiussaunaa. Tsemppiä järjestelyihin!

Tunnelmalliset

Kaurilan saunatupa

Heikinniementie 9, 00130 Helsinki

Meilahdessa sijaitsee 1800-luvulta peräisin oleva puusauna, joka tarjoaa täydelliset puitteet morsiussaunaan. Saunatuvassa ei ole sähkövalaistusta, vaan valaistus luodaan kynttilöillä sekä takkatulella.

Kaurilan sauna

Furuvikin huvila

Furuvikintie 5, 00870 Helsinki

Furuvikin huvilan rantasauna on perinteinen suomalainen puulämmitteinen rantasauna.

Elämykset

Pihlajasaaren rantasauna

Pihlajasaari, Helsinki

Pihlajasaari on vain kymmenen minuutin venematkan päässä Helsingin keskustasta. Saaressa sijaitseva sauna on yksi Helsingin suosituimmista vuokrattavista saunoista. Saunavuorot tulee varata hyvissä ajoin. Kirjaimellisesti.

Varmat valinnat

Roba Lounge

Iso Roobertinkatu 10, 00120 Helsinki

Roba Loungen sauna- ja kylpyosasto on yksi Helsingin saunojen poikkeavimmista. Sauna- ja kylpyosastolla on suuri sauna, 70″ näyttö, tasokas äänentoisto sekä takkakokonaisuus. Kaiken kruunaa Loungen akustinen piano.

Sauna2 Roba

Iso Roobertinkatu 12, 00120 Helsinki

Haluatko modernin morsiussaunan, jossa olisi mahdollisuus pestä “synnit pois” modernilla tavalla? Tässä ratkaisu: Sauna2 Roba sisältää uima-altaan.

Radisson Blu Seaside Hotelli Katto Sauna & Lounge

Ruoholahdenranta 3, 000180 Helsinki

Radisson Blu Seaside Hotelli Katto Sauna & Lounge sijaitsee hotellin katolla. Sieltä avautuvat upeat maisemat Hietalahteen ja Jätkäsaareen.

Parasta mitä rahalla saa

Hampaankolo

Kirkkokatu 2, 00170 Helsinki

Villa Kataya

Katajaharjuntie 10 e, 00200 Helsinki

Villa Kataya on arvokkaatsi ja oivaltavasti sisustettu saunatila, jonne mahtuu isompikin seurua. Innokkaita kylpijöitä odottaa raikas merivesi tai lämmin poreallas.

Erikoisuuksia hakeville

Pikaruokasauna

Mannerheimintie 12, 00100 Helsinki

Pikaruokasauna on vastalause ikiaikaisien morsiussaunojen perinteitä vastaan. Siksi se sopii tietyille morsiamille erityisen hyvin.

Original SkySauna

Katajanokanlaituri 2, 00160 Helsinki

SkySauna on maailman ensimmäinen maailmanpyörään rakennettu sauna. SkySaunan saunagondoli tarjoaa erityisen kokemuksen nauttien kaupunginmaisemista 40 metrin korkeudessa. Saunakokemusta toi tunnelmoida rentouttavasta porealtaasta.

Haluatko nähdä Helsingistä lisää saunavaihtoehtoja?

Sivuillamme näet kaikki Helsingin vuokrattavat saunat

Saunan omistaja!

Sopisiko saunasi tähän ryhmään? Laita meille siitä vinkki.

1 löylykauha2 löylykauhaa3 löylykauhaa4 löylykauhaa5 löylykauhaa (Tämä on saanut ääniä 5 kpl, keskiarvosana: 5,00 maksimimäärästä 5)
Loading...

Lue Löylykauha-blogista

Näe mitä Saunat.co voi tehdä saunallesi

Vuokraa

Vuokrattavat saunat
Liikkuvat saunat
Yleiset saunat

MAAILMAN PARHAAT SAUNAT

Saunat.co esittelee kaikki Suomen vuokrattavat saunat, yleiset saunat sekä mobiilisaunat . Selaa saunoja tai ilmoita oma saunasi.

Käytä ilmaiseksi

Saunat.co:n käyttö on täysin ilmaista, mutta sen ylläpitäminen maksaa. Tue toimintaamme poistamalla AdBlocker. Kiitos 🙌

Pin It on Pinterest

Share This