Vuokraa sauna |Saunat.co

Joulusauna

Joulusauna kuuluu suomalaiseen perinteeseen. Se on ollut osa joulunvieton tärkeintä perinnettä jo ajalla ennen kristinuskoa. Talonpoikien perinteenä vahvasti tunnettu perinne elää Suomessa vahvana. Joulusaunominen on ollut aina tapahtuma, johon on valmistauduttu hartaudella ja huolella. Joulusaunan tavat eivät ole hävinneet, mutta tapojen kirjo on laajentunut. Nykyään joulusauna tarjoaa yksinkertainen tavan rauhoittua ja virittäytyä juhlatunnelmaan kiireen ja runsauden keskellä.

Perinteinen joulusauna

Perinteisesti joulusaunan lämmitys aloitettiin ajoissa, jotta kaikkiehtivät saunoja valoisan aikana. Talon kuolleille löylymiehille ja saunatontuille jätettiin viimeinen pesällinen. Sauna on ollut joulunvieton ensimmäinen vaihe, jonka pääteema on ollut hijentyminen. Saunassa saunottiin hiljaisuudessa, sillä ääntelyn ja kiroamisen uskottiin tuovan tulevaan vuoteen epäonnea.

“Se ei ole suomalainen,
joka ei joulusaunasta tullen tunnusta
rauhan vallitsevan maata ja hyvyyden ihmismieltä.”
– Sakari Pälsi

Joulusauna siirtyy kaupunkiin

1900-luvulla tapahtunut kaupungistuminen muutti radikaalisti saunomistottumuksia. Omaa saunaa ei välttämättä enää ollut, joten perinteitä siirrettiin talonyhtiöiden asukassaunoihin sekä yleisiin saunoihin, jotka olivat avoinna myös joulunaikaan. Ensimmäinen muuttuja oli yhteisöllisyyden lisääntyminen omien saunavuorojen puuttuessa. Jouluperinteiden ajankohdat muuttuivat yleisten saunojen aukiolojen mukaan. Perinteisen joulusaunan perinne eli vahvana 1950-luvulle asti eikä tämän jälkeen välttämättä kuulunut jokaiseen talouteen.

Nykyaikainen joulusauna

Nykyaikainen joulusauna mukautuu saunojan mieltymysten mukaan. Löylytuoksut, kynttilät, lyhdyt ja saunavihdat ovat elementtejä joista jokainen saunoja voi valita itselleen sopivimmat. Jokasella perhekunnalla on omat tottumukset saunomisen ajankohdasta. Toiset käyvät saunassa aamulla joulupuuron jälkeen, toiset iltapäivällä ennen joulupävällistä ja osa nauttii joululöylyistä vasta illalla. Ennen vanhaan joulusaunassa puhdistauduttiin arjen pölyistä ennen joulukirkkoon siirtymistä. Nykyään tärkeintä on, että sauna tuntuu saunojien näköiseltä.

Saunaelämyksiä voi saada myös yleisten saunojen joulusaunoista. Moni yleinen sauna on avoinna myös jouluaattona ja tarjottu mahdollisuus kannattaa hyödyntää. Saunakokemus on ikimuistoinen.

Käy joulusaunassa

Lappeenranta

Ahvenlammen saunat
Steniuksenkuja 4, 54120 Joutseno

Tampere

Rajaportin sauna
Pispalan valtatie 9, 33250 Tampere
Rajaportin sauna pitää yllä joulusaunan perinnettä. Sauna aukeaa puolilta päivin ja on kaikille avoinna iltakuuteen. Soveltuu myös lapsiperheille.

Helsinki

Sauna Hermanni
Hämeentie 63, 00550 Helsinki

Saunan omistaja!

Sopisiko saunasi tähän ryhmään? Laita meille siitä vinkki.

Lue Löylykauha-blogista

© Saunat.co – Kaikki Suomen saunat · saunat.co@gmail.com · Käyttöehdot

Pin It on Pinterest